Possut padassa porisemassa

 

Helsinginsanomien tilaus on ollut meillä nyt useamman viikon katkolla. Vieroitusoireet ovat yhä vieläkin päällä ja tuntuu, että aamuista puuttuu jotain todella olennaista. No, jätepaperia tulee todella paljon vähemmän (kuitenkin ihan järjetön määrä vieläkin,auts) ja jokunen pennonen taitaa näinkin säästyä (mutta julmaa kuitenkin, aamukahvikaan ei oikein maistu miltään ilman sanomalehden suloista rapinaa). Olen nyt siis joutunut uutisten nälässäni turvautumaan mm.iltapäivälehtien netti-tarjontaan ja samalla tehnyt karmivan havainnon iltapäivälehtien juttutarjonnasta. Jo viime viikolla ihmettelin syvästi, kuinka lehdessä kirjoitettiin erään laulajan kodin myymisestä. Siis mikä uutinen se mahtaa olla ? Mielestäni lähinnä pahanilkisyyttä ja vahingoniloa parhaimmillaan...Ja sitten päivittäistä uutisointia englantilaisen BB.-tähden viimeisistä hetkistä ennen kuolemaa...Mitä helvettiä? Saako se lukijat tuntemaan itsensä jotenkin "enemmän elossa oleviksi", en ymmärrä. Ja kruununa mässäilyä saksalaisen insesti-isän oikeudenkäynnillä, kuvottaa jo...
Tänään sitten luin uutisen, joka ravisutteli sisäistä kettu-tyttöäni oikein olan takaa. Ruotsalaisessa teurastamossa oli keitetty eläviä porsaita kalttauspadassa! Juttu meni jotenkin niin, että kiireen ja kaaoksen keskellä oli possujen teurastus epäonnistunut niin, että eläviä porsaita oli pudotettu kalttauskattilan kiehuvaan veteen. "Vahinko" oltiin huomattu porsaiden kiljumisesta, ja jokainen voi varmaan arvata, millaisesta kiljunnasta on kyse, kun possuparat ovat kiljuneet tuskissaan kiehuvassa vedessä. Ja uutisen mukaan näin ei ollut käynyt yhden, vaan useamman kerran. Herää kysymys näiden teurastamoiden työntekijöiden moraalista, ammattitaidosta ja kyvystä nähdä eläin elävänä olentona(tai siis pian kuolleena sellaisena...).Suomalaisista teurastamoista kiirehdittiin ilmoittamaan, että näin ei Suomessa ole käynyt. Itse aina suhtaudun tällaisiin selityksiin hieman epäillen:jos kerran naapurissa niin miksi ei sitten meilläkin ? Tänään jäävät kyllä makkarat kurkkuun ja työmatkallani olevan Scan-burgerin paistuvien pihvien tuoksu saa ihan uuden merkityksen.
Huomenna sulkeuden uutispimentoon, kirjoittelen postikortteja ja luen uusinta pokkariani.

Naistenpäivä ja tavara-ahdistusta

Naistenpäivää vietetiin meillä asuntoesittelyjen merkeissä. Kevään myötä iskee asuntokuume, kesämökkikuume, omakotikuume (ja muut kuumeet vielä kaupan päälle, meillä mimmit sairastavat nyt influenssaa ) ja parvekekuume...Tänään katsastimme asunnon Arabianrannassa, mutta asunto ei tuntunut yhtään meidän kodilta. Tuntuu muuten ihan suunnattoman intiimiltä käydä toisten kodissa, ihmetellä sisustusratkaisuja ja tavaroita. Ja enenmmän kuin hieman hymyilytti asunnon aivaan järkyttävän likainen hella; onneksi oltiin asuntoesittelyssä eikä ruokavieraina.

No, sitten onkin toinen asunto kiikarissa, mutta siinä ahditusta aiheuttaa säilytystilojen vähyys ja epäsymmetriset seinät, jolle eivät iki-päivänäkään mahtuisi meidän krjahyllymme satoine ja satoine kirjoineen, älppäreineen, kirppislöytöineen ja muine aarteineen. Mutta tämä päivä onkin sitten vietetty myös miettien nykyisen kodin tavaroiden tarpeellisuutta ja sitä, mitä ihan oikeasti pitää tärkeänä ja säilyttämisen arvoisena(siis mitä ihmettä ihminen tekee kolmella erillisellä teekalustolla?). Olen jotenkin aina luottanut siihen, että kirppipöydän varaamalla pääsen turhasta tavarasta eroon, mutta nyt täytyy myöntää, että homma on kyllä kaikin puolin karannut käsistä. Sen sijaan, että vuokraan kirppipöydän myytäville tavaroille (vaikka kirpparilla myyjänä toimiminen hyvässä seurassa on melkein jopa kivempaa kuin ostajana oleminen), voisin melkein perustaa oman romukaupan muutaman vuoden ajaksi.



Selailin kirjakaupssa todella mielenkiintoiseslta vaikuttavaa kirjaa:Johan Naishin Riittä jo. Pitäisi varmaan hankkia - tai siis - lainata (Pipu, muista nyt, hyvä ihminen, ne täydet lundia-hyllyt!). Kulutuskriittinen kirja tekisi hyvää tällaiselle hamsterille...Tai sitten nostan kädet ylös itseaiheutetun tavara-kaaoksen edessä; pakkaan tavarat pahvilaatikoihin, kiikutan kellariin ja unohdan sinne muumioitumaan siihen asti, kunnes perilliseni saavat ne aikoinaan riesakseen.

Luolaihmisestä päivänvaloon

Monta viikkoa - tai paremminkin kuukautta - kotona erakoitumista ja vihdoin eilein pudistelin homeen ja hämähäkinverkon harteiltani ja raahauduin ystävän luokse illanviettoon. Tarjolla viiniä, taivaallisen hyvää pitsaa ja loistavaa seuraa. Ystäviä ja tuttavia, joilla kertomuksia matkoista ja seikkailuista , ja minä, jolla kerrottaa lääkäreistä ja lääkkeistä ja muisteltavana lähinnä menneitä. Taitaisin paremmin sopia seuraksi vanhainkodin kroonikko-osastolle. Tänään huomasin kuitenkin, että ilmeisesti oli jo aikakin pistää nenä hieman kotioven ulkopuolellekin, pientä orastavaa matkakuumetta ilmassa ja päässä ajatusten lievää tuulettumista...

Tänään vielä appivanhempien kanssa nauttimassa sunnuntailounasta Tapiola Gardenin Sevilla ravintolassa: miellyttävät puitteet, mutta ruoka, no, ei nyt mitään kovin elämyksellistä...Ja jostain kumman syystä aina näiden "ketjuravintoloiden" annosten jälkeen loppuillan piinaavaa janoa. Kotona käydään kamppailua jääkaapin viimeisestä limutilkasta...