Nauru vähissä

Samalle viikolle sattuvat muutto, remontti uudessa kodissa ja kilpirauhasen poistoleikkaus. Koko perhe raivoaa ja hermoilee, kuka mistäkin syystä. Toivottavasti tälle osaa nauraa myöhemmin, nyt ei.

Yht`äkkiä kaikki onkin toisin

Kummallinen, surullinen ja levoton kesä on takanapäin. Ensimmäinen, usean viikon pituinen lomakin oli tiedossa, mutta jatkuvat kilpirauhasongelmat aiheuttivat sen, ettei loma oikeastaan tuntunut lomalta laisinkaan. Parvekkeella lekottelua, kirjoja kirjojen perään ja kotikulmien pieniä ympyröitä.

Ja juuri, kun aloin jo hieman päästämään irti unelmasta omasta puutarhasta ja vanhasta puutalosta, ilmestyi suloinen ja kodikas 1930-luvun puutalo kohdallemme. Nyt päälle painaa muutto ja turhista tavaroista luopuminen. Ja jotenkin leijuva, epätodellinen tunne; pian emme enää asu kaupungin keskustassa, kuuntele yläkerran naapurin painonnostoa, herää viikonloppuisin katulätkän pelaamisen ääniin...

Lukumaraton alkaa

Tänään kävin noutamassa kirjastossa yhden varaamani kirjan. En tiedä, oliko ajankohdasta kyse (varhainen iltapäivä), mutta kerrankin hyllyt suorastaan pullistelivat kirjoja, joita olin halunnut lukea jo pitkään. Eipä jäänyt lainaaminen yhteen kirjaan, raahasin kassillisen kirjoja kotiin ja enemmänkin olisin lainannut, jos kassiin olisi mahtunut ja voimat olisivat vielä kassin kantamiseen riittäneet. Nyt sitten pika- ja bestseller-lainojen pariin ja tässä vaiheessa vielä tavoitteena olla (jälleen kerran) maksamatta myöhästymismaksuja.
Kotona odotti aiheeseen hyvin sopiva kortti; Hollanista lähetetty lukuaiheinen kortti, jossa todetaan lukevien naisten olevan vaarallisia!

Kevättä ilmassa

Vappu alkoi ikävissä merkeissä; puhelu lääkäriltä, huonoja uutisia paranemisen suhteen, lisää ikäviä lääkkeitä ikävine sivuvaikutuksineen ja korkeampia kortisonimääriä lisäämään jo nyt kestämättömäksi käynyttä turvotusta(kuinka pyöreiksi kasvot oikeasti voivat paisua...). Vappuaattoiltaa vietettiin kyynelehtien, munkkien sokeri suupielissä rahisten. Vappupäivänä jumituttiin kotiin, kiukuttelevan teinin raivonpuuskia selvittelemään.




Lauantaina olin jo niin uupunut, että olisin mielelläni vetänyt verhot kiinni, unohtanut kevään ensimmäisen lämpimän päivän ja hautautunut omaan suruuni ja itsesäälissä piehtarointiin. Mutta ystävien pienellä houkuttellulla kampesin itseni ylös surkeudestani ja lähdimme nauttimaan hyvästä seurasta, eväistä ja auringosta. Loppuilta kapakassa rupatellen ja kotona lätkämatsia jännittäen. Rentoa meininkiä, sen tarpeessa taisin olla enemmän kuin osasin aavistaakaan!



Intian tuliaisena sain tämän hauskan suihkugeelin; merkkinä Kama ja pullossa ollut "kama" on kyllä tuoksultaan niin uskomattoman hyvää, että unissanikin seikkailin puutarhassa satumaisten kukkien keskellä,zzzzzzzzzzzz

Pilkahdus auringonpaistetta

Tänään iloisia uutisia; kilpirauhastulehduksen suhteen hieman tulehduasrvojen laskua, kortisoonilääkitystä pystytty hieman laskemaan ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta töistä lähtiessä!
Kotona odottivat kauniit postikortit. Hauska yhteensattuma, että molemmat kortit saapuivat samaan aikaan, eri paikoista ja eri lähettäjiltä, mutta molemmissa korteissa tyyli on kovin samanlainen. Voi, kuinka kauniita vanhat mainokset ovatkaan! Ja pupukortti tähän nyt ihan kiusallaan, pieneksi kannanotoksi citykanien puolesta..

Pääsiäisrauhaa

Pitkän sairasloman jälkeen hiljennyttiin viettämään pääsiäistä ja nauttimaan pitkistä pyhistä. Pääsiäinen on siitä mukava, ettei juhlimiseen tarvita suurempaa hössötystä. Tänä vuonna, ensimmäistä kertaa muuten, jäi kotikin koristelematta juhlaa varten. Keittiön pöydällä nökötti tosin hät-hätään kaupasta ostettu perunanarsissi-istutus, mielestäni todella kaunis sellainen. Ylpeydestä rintaa on myös röyhistelty pienen rosmariini-puun ja laakerinlehden hengissä säilymisen vuoksi. Yleensä kaikki keittiöyrttini ovat olleet huolestuttavan lyhytikäisiä, nämä kaksi sisukasta yksilöä sinnittelevät hengissä viikosta viikkoon.

Kirjarintamalla uppouduin Torey Haydenin kirjoihin. Olin saanut kirjoja lahjaksi pitkin vuotta ja jotenkin unohtanut kokonaan niiden olemassa olon( tai sitten syynä on ollut kaaokseen uponnut kirjahylly; muilla pesukoneet syövät sukkia, meillä kirjahylly tuntuu ahmivan kirjoja..). Nyt kuitenkin oli siis rutkasti aikaa ja ehkä oikeanlainen mielentilakin paneutua kirjojen rankkohin aiheisiin. Toisaalta nyt voisi joku vähän keveämpikin aihe olla paikallaan, lukemislistalla ovat olleet myös kilpirauhasyhdityksen jäsenlehdet (ja ne ovat kyllä tylsyydessään ja masentavuudessaan ihan omaa luokkaansa).

Possut padassa porisemassa

 

Helsinginsanomien tilaus on ollut meillä nyt useamman viikon katkolla. Vieroitusoireet ovat yhä vieläkin päällä ja tuntuu, että aamuista puuttuu jotain todella olennaista. No, jätepaperia tulee todella paljon vähemmän (kuitenkin ihan järjetön määrä vieläkin,auts) ja jokunen pennonen taitaa näinkin säästyä (mutta julmaa kuitenkin, aamukahvikaan ei oikein maistu miltään ilman sanomalehden suloista rapinaa). Olen nyt siis joutunut uutisten nälässäni turvautumaan mm.iltapäivälehtien netti-tarjontaan ja samalla tehnyt karmivan havainnon iltapäivälehtien juttutarjonnasta. Jo viime viikolla ihmettelin syvästi, kuinka lehdessä kirjoitettiin erään laulajan kodin myymisestä. Siis mikä uutinen se mahtaa olla ? Mielestäni lähinnä pahanilkisyyttä ja vahingoniloa parhaimmillaan...Ja sitten päivittäistä uutisointia englantilaisen BB.-tähden viimeisistä hetkistä ennen kuolemaa...Mitä helvettiä? Saako se lukijat tuntemaan itsensä jotenkin "enemmän elossa oleviksi", en ymmärrä. Ja kruununa mässäilyä saksalaisen insesti-isän oikeudenkäynnillä, kuvottaa jo...
Tänään sitten luin uutisen, joka ravisutteli sisäistä kettu-tyttöäni oikein olan takaa. Ruotsalaisessa teurastamossa oli keitetty eläviä porsaita kalttauspadassa! Juttu meni jotenkin niin, että kiireen ja kaaoksen keskellä oli possujen teurastus epäonnistunut niin, että eläviä porsaita oli pudotettu kalttauskattilan kiehuvaan veteen. "Vahinko" oltiin huomattu porsaiden kiljumisesta, ja jokainen voi varmaan arvata, millaisesta kiljunnasta on kyse, kun possuparat ovat kiljuneet tuskissaan kiehuvassa vedessä. Ja uutisen mukaan näin ei ollut käynyt yhden, vaan useamman kerran. Herää kysymys näiden teurastamoiden työntekijöiden moraalista, ammattitaidosta ja kyvystä nähdä eläin elävänä olentona(tai siis pian kuolleena sellaisena...).Suomalaisista teurastamoista kiirehdittiin ilmoittamaan, että näin ei Suomessa ole käynyt. Itse aina suhtaudun tällaisiin selityksiin hieman epäillen:jos kerran naapurissa niin miksi ei sitten meilläkin ? Tänään jäävät kyllä makkarat kurkkuun ja työmatkallani olevan Scan-burgerin paistuvien pihvien tuoksu saa ihan uuden merkityksen.
Huomenna sulkeuden uutispimentoon, kirjoittelen postikortteja ja luen uusinta pokkariani.

Naistenpäivä ja tavara-ahdistusta

Naistenpäivää vietetiin meillä asuntoesittelyjen merkeissä. Kevään myötä iskee asuntokuume, kesämökkikuume, omakotikuume (ja muut kuumeet vielä kaupan päälle, meillä mimmit sairastavat nyt influenssaa ) ja parvekekuume...Tänään katsastimme asunnon Arabianrannassa, mutta asunto ei tuntunut yhtään meidän kodilta. Tuntuu muuten ihan suunnattoman intiimiltä käydä toisten kodissa, ihmetellä sisustusratkaisuja ja tavaroita. Ja enenmmän kuin hieman hymyilytti asunnon aivaan järkyttävän likainen hella; onneksi oltiin asuntoesittelyssä eikä ruokavieraina.

No, sitten onkin toinen asunto kiikarissa, mutta siinä ahditusta aiheuttaa säilytystilojen vähyys ja epäsymmetriset seinät, jolle eivät iki-päivänäkään mahtuisi meidän krjahyllymme satoine ja satoine kirjoineen, älppäreineen, kirppislöytöineen ja muine aarteineen. Mutta tämä päivä onkin sitten vietetty myös miettien nykyisen kodin tavaroiden tarpeellisuutta ja sitä, mitä ihan oikeasti pitää tärkeänä ja säilyttämisen arvoisena(siis mitä ihmettä ihminen tekee kolmella erillisellä teekalustolla?). Olen jotenkin aina luottanut siihen, että kirppipöydän varaamalla pääsen turhasta tavarasta eroon, mutta nyt täytyy myöntää, että homma on kyllä kaikin puolin karannut käsistä. Sen sijaan, että vuokraan kirppipöydän myytäville tavaroille (vaikka kirpparilla myyjänä toimiminen hyvässä seurassa on melkein jopa kivempaa kuin ostajana oleminen), voisin melkein perustaa oman romukaupan muutaman vuoden ajaksi.



Selailin kirjakaupssa todella mielenkiintoiseslta vaikuttavaa kirjaa:Johan Naishin Riittä jo. Pitäisi varmaan hankkia - tai siis - lainata (Pipu, muista nyt, hyvä ihminen, ne täydet lundia-hyllyt!). Kulutuskriittinen kirja tekisi hyvää tällaiselle hamsterille...Tai sitten nostan kädet ylös itseaiheutetun tavara-kaaoksen edessä; pakkaan tavarat pahvilaatikoihin, kiikutan kellariin ja unohdan sinne muumioitumaan siihen asti, kunnes perilliseni saavat ne aikoinaan riesakseen.

Luolaihmisestä päivänvaloon

Monta viikkoa - tai paremminkin kuukautta - kotona erakoitumista ja vihdoin eilein pudistelin homeen ja hämähäkinverkon harteiltani ja raahauduin ystävän luokse illanviettoon. Tarjolla viiniä, taivaallisen hyvää pitsaa ja loistavaa seuraa. Ystäviä ja tuttavia, joilla kertomuksia matkoista ja seikkailuista , ja minä, jolla kerrottaa lääkäreistä ja lääkkeistä ja muisteltavana lähinnä menneitä. Taitaisin paremmin sopia seuraksi vanhainkodin kroonikko-osastolle. Tänään huomasin kuitenkin, että ilmeisesti oli jo aikakin pistää nenä hieman kotioven ulkopuolellekin, pientä orastavaa matkakuumetta ilmassa ja päässä ajatusten lievää tuulettumista...

Tänään vielä appivanhempien kanssa nauttimassa sunnuntailounasta Tapiola Gardenin Sevilla ravintolassa: miellyttävät puitteet, mutta ruoka, no, ei nyt mitään kovin elämyksellistä...Ja jostain kumman syystä aina näiden "ketjuravintoloiden" annosten jälkeen loppuillan piinaavaa janoa. Kotona käydään kamppailua jääkaapin viimeisestä limutilkasta...

Oikeaan aikaan,oikeaan paikkaan

Töissä takana viikko, jollaisia en kovin usein soisi olevan. Ja sitten kaikkein takkuisimpana päivänä työkaveri ojentaa aamutuimaan jotain lämmöllä ja taidolla tehtyä eli kuvan virkatun sydämen ja kynttiläpurkin. Eikä ole kyse syntymäpäivästä, ei nimipäivästä, ei edes virallisesta ystävänpäivästä...Mutta kyseessä onkin ihan oikea noita, tosin kiltti sellainen...

Kevät koittaa kurpitsalle

 

Olen nyt siis syönyt kortisoonia kokonaiset kuusi kuukautta, jatkuvasti, mutta hieman erilaisilla annostuksilla. Luin ensimmäisen lääkekuurin alussa mahdollisista sivuvaikutuksista ja silmiin pisti maininta kuukasvoisuudesta(aika kaunis ilmaisu sille, että pää muistuttaa jossain vaiheessa jalkapalloa, ja että leukalinja on kadonnut jonnekin kaulan ja rinna välimaastoon). Olin vielä syyskuussa niin varma pikaisesta paranemisesta, että ajattelin pääsväni kuin koira veräjästä sivuvaikutusten suhteen. No, ehkä hyvä, etten tuolloin tiennyt, että paranemisesta ei ole vieläkään mitään taetta. En tiedä, kuinka asiallista on valittaa lääkityksen vaikutuksesta ulkonäköön, mutta nyt alkaa olla nauru kaukana kasvojen turvotuksen suhteen. Olin eilen vanhemman ipanan kanssa kaupungilla, pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla (jos töissäkäyntiä ei lasketa mukaan,toivottavati duunikaverit eivät lue tätä, heh heh). Käytiin myös optikolla ja kuinka ollakaan, kauppaan oli ilmestynyt kevään uudet aurinkolasimallit. Innostuin asiasta niin, että nappasin prillit nenulleni ja sitten toiset ja toiset...Ja hetken päästä kauhukseni tajusin näyttäväni aivan kurpitsalta, jolle oltiin puettu aurinkolasit päähän. Vaikutelmaa ei parantanut päässäni oleva punainen pipo! Varmasti olisi nyt parempaakin ajateltavaa kuin oma ulkonäkö, mutta jotenkin tunsin itseni todella masentuneeksi ja uskomattoman isopäiseksi(onko naamiaisia tiedossa, voisin pukeutua Jaska Jokuseksi). Masennus iski niin mittavasti, että tänään tunsin voivani vain itkeä ja itkeä. Ja sehän tekee ihan erinomaisen hyvän viikonloppufiiliksen koko perheelle... Sen lisäksi, että tunsin itseni hirviöäidiksi, tunsin itseni vieläpä isopäiseksi hirviöäidiksi...

Koiraherran "hemmottelua"a la Pipu

Jee, tää on just niin tätä! Koiraherra on ollut hieman huonolla hoidolla; pitkiä päiviä yksin surullisena keittiön ikkunassa tuijottamassa, ruokapuoli vähän jääkapista vaivalla keksittyä, koirapuistosta ollaan lähdetty juuri, kun "mehukkaimmat" nartut ovat saapuneet paikalle (koska koiraherran kosintamenot ovat tosi rasittavia ja kiihkeitä..sensuroitu...). Ajattelin sitten hemmotella koiruliinia hienolla herkkuaterialla, luxus-rakkien yksittäispakatulla riista-patella. Olipahan sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta: seuraava ilta ja yö menivätkin sitten oksennusta siivotessa. Koira-parka pulppusi oksennusta siihen malliin, että mietin, kuinka pienestä eläimestä riitti oksennusta eteisen-, keittiön-, ja kaikkien makuuhuoneiden mattojen sotkemiseen. Aamulla koira olikin sitten niin voipunut, ettei jaksanut muuta kuin maata korissaan kyljellään. Pelastus tuli pienläinklinikalta, lääkkeet apteekkiin ja nyt koira jälleen tolpillaan. Mutta, jos seuraavan kerran hemmottelen koiruliinia taidan tehdä sen pitkän kävelylenkin ja tennispallon muodossa...Mattopyykin sijaan tekisi mieli kääriä matot rullalle ja kantaa ne roskikseen, nyt ne odottelevat parvekkeella kevättä ja aurinkoa (ja sitä onnellista, kuka "yllätysrullat" pääsee avaamaan).

 

Mörkö meni elokuviin

Tänään karkasin töistä ja hilppasin elokuviin päivänäytökseen. Työttömänä ollessani vietin usein aikaani puolityhjissä elokuvasaleissa, mutta nyt ymmärrettävistä syistä sitä on tapahtunut harvemmin. Nautin täysin siemauksin salin tyhjyydestä, siitä, ettei ympäriltä kuulu jatkuvaa kuiskuttelua tai karkkipaperien rapinaa.

Elokuva itsessään oli aikamoinen pettymys. Tuo kirja, jota olen ylistänyt jossain vanhemmassa postauksessa, oli elokuvaversiona aika karsea ja suorastaan oksettavan kiiltokuvamainen. Myös muutamat juonelliset ratkaisut olivat mielestäni tosi kummallisia...En ole mitenkään sitä mieltä, että elokuvan pitäisi täysin orjallisesti seurata kirjan juonta, mutta rajansa jo kaikella. Poika raidallisessa pyjamassa-kirja menetti kyllä todella paljon lumostaan filmauksen myötä. Olisi varmaan jo aika oppia, että harva kirja paranee filmatisoinnin myötä. Muistaakseni näin kävi Seitsemännen portaan enkeli-romaaninkin kanssa; kirja hieno ja elämyksellinen, mutta elokuva (hyvistä näyttelijöistä huolimatta) vain keskinkertainen. Ainoita kirjoja, jotka ovat toimineet hyvin myös filmatisointeina ovat Harry Potterit, niiden visuaalinen ilme toimii mielestäni hyvin myös valkokankaalla. Tosin en millään muotoa ole ikinä pitänytkään Harry Pottereista, jotenkin kirjat ovat mielestäni latteita kaiken juonellisen krumeluurin alla. Perheen nuorempiin kirjat tosin ovat vedonneet ihan kohtalaisesti, mutta nämä lukutoukat ovatkin aika kaikkiruokaisia.

Jotain pientä ja kaunista

Kyllä voi ihmisen ilo olla pienestä kiinni, tänään ilahduttaa tämä uskomattoman kaunis huulirasvapurkki.

Työn sankari

 

Viikon alku, ja jo nyt olo on kuin työn sankarilla entisessä Neuvostoliitossa. Olin töissä ahkera,aikaansaava ja kannustava, kotona kuuntelin nuorimmaisen huolia ja valmistin maukasta lohturuokaa, huomioin lemmikkiä (joka arjen keskellä jää usein liian vähälle huomiolle) ja kaiken huippuna, taustalla hyrisee kodikkaasti pyykinpesukone. Tällä viikolla kolme vanhempainiltaa tiedossa, mutta tämä mallikelpoinen mamma hoitelee varmasti nekin hymy huulillaan. Nyt mietityttää, onkohan mulla nyt lääkitys ihan kunnossa...

Kävin kampaajalla

Koska kaikki tuntuu vähän mälsältä ajattelin piristää itseäni käymällä kampaajalla. Vaiensin sisäisen ääneni, joka yritti kirkua kauhusta, kun näin rouvan, jonka käsittelyyn minulla oli aika varattuna. Kampaajalla päässä sellainen täti-tukka, että oksat pois, yllä tiikerijäljitelmää ja vaalennus samanlainen kuin itselläni epäonnistuneen kotivärjäyksen jälkeen. Olen jotenkin yrittänyt oppia ajattelemaan niin, etten kovasti arvioisi ihmistä ulkonäön perusteella, mutta ehkäpä kampaajan suhteen niin olisi kannattanut tehdä. Olen kuukausi kaupalla yrittänyt kasvattaa hiuksiani pidemmiksi, olen ollut ylpeä mehiläispesä-nutturastani, jonka koko alkoi olla jo täydellinen (ja joka hieman lisäsi pituutta tähän lyhyeen ja paksuun varteen) ja sitten vielä ihastellut toispuolista pitkää liehuketta, joka sai valheellisen illuusion todellista pidemmistä hiuksista. No,istuin sitten kampaajan tuoliin ja vakuuttelin häntä siitä, että hiuksia ei saa leikata pituudesta, ei saa, ei saa...

En tiedä, mikä mättää, mutta lopputuloksena oli todella lyhyt tukka; kauniit kiehkurani koristivat kampaamon lattiaa. Ja kampaaja vielä vakuuttamaan, että hän tasoitti vain kuluneet latvat. En tajua, tämä on tapahtunut ennenkin! Olisi kiva tietää, mikä on hiuslatvan virallinen määritelmä; ehkäpä noin viisi senttiä, kokemukseni mukaan enemmänkin...Nyyh...Taitavat kauniit pitkät letit jäädä vain haaveeksi.

Lauantai on karkki...ei vaan juustopäivä!

Eilen olin poikkeuksellisesti töissä, ja koska samalle päivälle sattuivat myös kälyn 50-vuotispäivät, olin vetänyt päälle vähän parempaa kretonkia (kts.yläkuva,jossa olen juuri työn touhussa). No, aamutuimaan vielä kehuskelin, kuinka kivalta tuntui lähteä töihin, olihan viikko loppiaisen vuoksi ollut tavallista lyhyempi. No, töissä huomasin, ettei näppikseni toimi, ja sukelisin työpöydän alle selvittelemään, missä vika mahtaisi piileä. Tein myös tärkeän havainnon siitä, että työpöytien alustat eivät ole kaikkein puhtampia paikkoja, ja että keskusyksikköön ( vai mikä perkele se musta laatikko on...) on mahdollista liittää aika helvetillinen määrä piuhaa, johtoa, haaroitinta ja namiskaa. Johtokimppuja selvitellessä menikin sitten kauemmin kuin pieni tovi, vikaa en saanut korjattua millään ja kömmin pöydän alta hikisenä, haisevana ja harmaana pölystä. Työpäivä meni siis harakoille, juhlatuuli ja hyvä mieli olivat samoin tiessään.
Olen suhteellisen hyvin pitäytynyt kulutusselibaatissani (ehkä kuitenkin lähinnä siksi, että olen ollut liian sairas jaksaakseni muuta kuin raahautua töistä suoraan kotiin ja sohvalle), mutta nyt ajattelin lohdutukseksi poiketa Tapiolan Stokkalle karkkiostoksille. Päässä viiraa nyt sen verran, että huomasin lähteväni kaupasta kassi täynnä juustoa (!) ; vuohenjuustoa, goudaa, juustokeksejä...Ja tietenkin vielä siten, että kaikki muut järkevämmät ostokset jäivät suorittamatta ja arvaa vain, mitä meillä on kotona jääkaappi pullollaan...Jep, juustoa (emmeltalia, brietä, parmesaania...). En tiedä, voiko sairaus vaikuttaa näin; olen ilmeisesti muuttumassa hiireksi (ainakin yhtä harmaa olo on jo ennestään).
Seisoin sitten surkeana sateisella bussipysäkillä kassi täynnä juustoa ja kaduin ostoksiani verisesti. Kotiin tullessa olin jo niin masentunut, että kieltäydyin lähtemästä juhlimaa vaikka mieli tekikin. Varsin ikävän lauantai-illan vietin sitten sohvalla tuijottaen telvisiosta (ties monettako kertaa...) Johnny Cashin elämästä kertovaa elokuvaa Walk the Line:a. Illan kruunasi se, että kuulin juhlissa olevan kavereita, joista pidän todella paljon, ja joita en ole tavannut vuosiin, ja että juhlissa oli oikein mukavaa. Kyyneleet kastelivat entisestäänkin liian suolaisen vuohenjuuston ja tunsin homejuuston homeen kasvavan ylitseni.

2009

Vuosi on vaihtunut,jälleen kerran...Eilistä vuoden vaihtumista juhlittiin hissun kissun,hieman shampanjaa nauttien ja hyvää ruokaa syöden.Tinan valaminen jäi ensimmäistä kertaa väliin,mutta tuntuu siltä,että ennustuksia tulevalle vuodelle ei juuri nyt tarvittu.Ilotulitteista,raketeista ja pommeista oltiinkin sitten täällä keskustassa"nautittu"jo maanantaista lähtien.Itse en kyllä oikein osaa arvostaa kovia pamauksia,ilmaan leviäviä saasteita ja surullisen roskaisia puistoja ja katuja,joita nämä ilo(?)tulitteet tuovat mukanaan.

Kulunut vuosi hyvästeltiin ilolla ja hartaasti toivottiin uudesta vuodesta tulevan kulunutta parempi.Aikamoinen vuosi onkin takanapäin;uusi työpaikka,vakava sairaus...Hieman vähemmilläkin muutoksilla olisi pärjätty!

Huomenna takasin töihin,vaikka olo on kuin kuvan koiraherralla.Peiton alle piiloon ja maailma pysähdyksiin hetkeksi aikaa;kiitos!