Naistenpäivää vietetiin meillä asuntoesittelyjen merkeissä. Kevään myötä iskee asuntokuume, kesämökkikuume, omakotikuume (ja muut kuumeet vielä kaupan päälle, meillä mimmit sairastavat nyt influenssaa ) ja parvekekuume...Tänään katsastimme asunnon Arabianrannassa, mutta asunto ei tuntunut yhtään meidän kodilta. Tuntuu muuten ihan suunnattoman intiimiltä käydä toisten kodissa, ihmetellä sisustusratkaisuja ja tavaroita. Ja enenmmän kuin hieman hymyilytti asunnon aivaan järkyttävän likainen hella; onneksi oltiin asuntoesittelyssä eikä ruokavieraina.
No, sitten onkin toinen asunto kiikarissa, mutta siinä ahditusta aiheuttaa säilytystilojen vähyys ja epäsymmetriset seinät, jolle eivät iki-päivänäkään mahtuisi meidän krjahyllymme satoine ja satoine kirjoineen, älppäreineen, kirppislöytöineen ja muine aarteineen. Mutta tämä päivä onkin sitten vietetty myös miettien nykyisen kodin tavaroiden tarpeellisuutta ja sitä, mitä ihan oikeasti pitää tärkeänä ja säilyttämisen arvoisena(siis mitä ihmettä ihminen tekee kolmella erillisellä teekalustolla?). Olen jotenkin aina luottanut siihen, että kirppipöydän varaamalla pääsen turhasta tavarasta eroon, mutta nyt täytyy myöntää, että homma on kyllä kaikin puolin karannut käsistä. Sen sijaan, että vuokraan kirppipöydän myytäville tavaroille (vaikka kirpparilla myyjänä toimiminen hyvässä seurassa on melkein jopa kivempaa kuin ostajana oleminen), voisin melkein perustaa oman romukaupan muutaman vuoden ajaksi.
Selailin kirjakaupssa todella mielenkiintoiseslta vaikuttavaa kirjaa:Johan Naishin Riittä jo. Pitäisi varmaan hankkia - tai siis - lainata (Pipu, muista nyt, hyvä ihminen, ne täydet lundia-hyllyt!). Kulutuskriittinen kirja tekisi hyvää tällaiselle hamsterille...Tai sitten nostan kädet ylös itseaiheutetun tavara-kaaoksen edessä; pakkaan tavarat pahvilaatikoihin, kiikutan kellariin ja unohdan sinne muumioitumaan siihen asti, kunnes perilliseni saavat ne aikoinaan riesakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti