Koko menneen kesän ja nyt alkaneen syksyn ajan olo on ollut ihan helvetillisen huono; kurkkua kuristaa, palelee, väsyttää ja hiuksia lähtee niin, että peruukkiliike Kuokkanen saa pian uuden asiakkaan...No, jotain on toki selvinnytkin ahkeran lääkärillä ramppaamisen jälkeen; akuutti kilpirauhasen tulehdus, struuma-kasvain(tästä tulee mieleen vanhat valokuvat naisista ulkonevine silmineen ja valtavan paksuine struuma-kauloineen,hui!)ja saan ilmeisesti sanoa hyvästit toimiville kilpirauhasille; RIP, kiitos yhteistyöstä niin kauan kuin sitä kesti! Tällä hetkellä kiskon aamuisin älyttömän kasan lääkkeitä; kortisoonia, tyroksiinia, vatsankalvon suojatabuja ja muita pillereitä, eikä olo ole sttenkään kummoinen. Siis tästä päästään syvällisiin ajatuksiin siitä, kuinka paskamaista on sairastaa ja tuntea itsensä epäkelvoksi (ts.köyhäksi) kansalaiseksi (joka ei voi tilata aikaa yksityiselle lääkärille, päästä vastaanotolle kun on tarvis, saada asiantuntevaa hoitoa, tulla jopa ymmärretyksi suomen kielellä jne.). Kuinka helvetillistä on yrittää saada järjellistä aikaa päivystävälle lääkärille, kuinka msentavaa on sitten kuulla olevansa lääkärinsä ensimmäinen kilpirauhaspotilas (ja tästä sitten lähdetään rakentamaan luottavaista potilas/lääkärisuhdetta...), jonottaa, odottaa, pyytää ja anella hoitoa, joka kuuluisi kai kaikille "hyvinvointivaltion" asukkaille. Säälien ajattelen niitä sairaita, jotka joutuvat läpikäymään moista prässiä ilman ketään lähimmäistä, pahimmillaan yksin ja avuttomana.Vai onko sitten niin, että lannistettu potilas on kuitenkin se helpoin potilas? Pelottaa ihan ajatellakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti